• Instagram
  • YouTube
  • Facebook
IMG_20220408_142403.jpg

Reetta

Olen Reetta, intohimoinen rentoutuja ja pääalaspäinoleskelusta nautiskelija. Ennen kaikkea kuitenkin rauhaa rakastava joogan, tanssin ja varhaiskasvatuksen opettaja.
 
Minut voi löytää lempipuuhistani meren ääreltä kalliolla istuskellen laineiden liplatusta kuunnellen, kiipeilytelineestä pää alaspäin, jäätelökioskilta, vauhdikkailta kävelylenkeiltä tai kirjaston dekkarihyllyjen välistä kahvikuppi kourassa. Vapaa-ajallani harrastan teatteri-improvisaatiota ja salsatanssia.


Liikkuminen on virranut veressäni pienestä saakka. Opittuani kävelemään veljeni talutti minua valjaissa, sillä olin juoksemassa uima-altaaseen aivan päättömänä ensimmäisellä etelän lomalla. Äiti päätti, että tämä lapsi on parempi opettaa uimaan säästyäksemme suuremmilta onnettomuuksilta. 
Onnekseni pääsin tanssitunneille jo pienenä ja sydänhän siinä heti meni mukana. Intohimoni kuljetti minut Lontooseen yliopistoon syventämään modernin tanssin opintoja. Tanssi on edelleen lähellä sydäntäni ja erityisesti nautin lastentanssin ohjaamisesta.

Elämän myllertäessä jooga astui eteeni ja kutsui pysähtymään. 
Sitä jooga onkin minulle; hetki pysähtyä, virittää kehoa ja mieltä samalle taajudelle, kohdata itseni, kanssakulkijani ja ympäristöni myötätuntoisin ja rakkaudellisin silmin.
Ohjaamillani tunneilla laskeudutaan kuuntelemaan kehoa, tutustutaan oman hengityksen kapasiteettiin ja annetaan kehon virrata liikkeessä vaivattomasti. Selän hyvinvointi, mielen keveys, sekä lempeys ja rauha arjen keskellä ovat harjoituksen kantavia teemoja.

Rakkaudesta lasten kanssa tehtävää työtä kohtaan olen joogankin saralla erikoistunut äitiys-, sekä vauvajoogaan. Uusimpana innostuksenani on vauvasirkus!

Pedagogina olen ennen kaikkea läsnäoleva. Kaikessa tekemisessäni, oli se sitten jooga- tai tanssituntien ohjausta, eri ikäisten ja eri elämäntilanteissa olevien asiakasryhmien tapaamista, lasten kanssa toimimista tai vanhempien kanssa toteuttettavaa kasvatuskumppanuutta, jokaisen ihmisen yksilöllinen kohtaaminen ja kuunteleminen on minulle tärkeää.

  • Vauva- ja taaperosirkusohjaajakoulutus, 2022

  • Prenatal yoga teacher training, 2020

  • Postnatal yoga teacher training, 2019

  • Barre ohjaajakoulutus, 2019

  • Pilates ohjaajakoulutus, 2018

  • Joogaopettajakoulutus, 2018

  • Svastha Yoga Therapy opinnot, käynnissä

  • Puhe- ja draamataiteet, Steinerpedagogiset opinnot, 2017

  • Contemporary Dance, Trinity Laban Conservatoire of Music and Dance, 2014

  • Draamakasvatuksen perusopinnot, 2011

  • Sosionomi, varhaiskasvatuksenopettaja, 2011

IMG_20220408_143220.jpg
ryhmäkuva.jpg

Yksityistunnit

Minulta voi tilata yksityistunteja, esimerkiksi polttareihin skumppajoogaa tai tyhypäiviin toiveiden mukaisia tunteja. Myös työporukoiden kurssimuotoiset tunnit ovat mahdollisia.

Yksityistuntien hinta alkaen 120€ (sis. alv. 24%). 

Tilaa uutiskirje!

Saat viestejä korkeintaan kerran kuussa! <3